Tälläistä tietoa pukkaa Paavo Nurmi Gamesien suunnalta. Kisat ovat hengissä ja tuloillaan kuukauden päästä:
JOHANNA LEHTISELLE RAKENNETAAN KOVAVAUHTISTA KISAA PAAVO NURMEN KISOIHIN
Johanna Lehtiselle rakennetaan kovavauhtista juoksua Paavo Nurmen kisoihin Turussa keskiviikkona 2.7.
Haussa on kansainvälinen kirittäjä, joka vauhdittaisi Johannan 3000 metrin esteissä jopa uuteen SE-aikaan.
- Menemme ajatuksella, että Johannalle rakennetaan Turussa olosuhteet Pekingin olympiakoneen tai jopa uuden SE:n saavuttamiseen. Hakusessa on kirittäjiä lajin TOP 10-tasolta, kisojen pääsihteeri Jari Salonen lupaa.
Lehtinen suhtautuu Pekingin A-rajan (9.46) alittamiseen realismina. Kesällä 2006 saatu polvivamma pilasi viime kauden mutta nyt olemassa on valmiudet jopa 9.30-9.40 -tason aikoihin.
- Oma ennätykseni on kuusi sekuntia A-rajan alle. Siitä lähdetään, että aika on tänä kesänä juostavissa, pitkästä poissaolosta huolimatta, juoksija miettii.
Turun juoksu on Lehtiselle ennakkosuunnitelmissa kolmas 3000 metrin esteiden kisa tällä kaudella.
Putki avataan perjantaina 6.6. Oslossa ja sitä jatketaan Portugalin Euroopan cupissa juhannuksena ennen Nurmen kisoja.
Lehtisen SE on vuonna 2006 Kreikassa juostu 9.40,28.
- Huippuvauhtiin pääseminen vaatii usein muutamia hyvävauhtisia kisoja alle. Sikälikin Turun kisa osuu erinomaiseen ajankohtaan kisakalenterissa.
- Vuonna 2006 aloitin kauden juoksemalla 9.50, sitten seuraavissa kisoissa 9.45 ja 9.40, kunnes ristisidevamma päätti kauden.
- Kisarytmiin pääseminen ottaa aina oman aikansa ja Turussa kaiken pitäisi olla valmista, Lehtinen uskoo.
Yleisurheilun mahtiseurat yhdistivät voimansa
Paavo Nurmen kisat ovat kesällä 2008 osa uutta 4Athletics GP-sarjaa. Sarjan järjestävät yhteistyössä neljä Suomen suurinta yleisurheiluseuraa, Turun Urheiluliitto, Lahden Ahkera, Helsingin Kisaveikot ja Lahden Ahkera. Sarja alkaa Tampereelta 11.6.
Nurmen kisoissa 2.7. miesten lajit ovat: 100 m (A), 400 m, 800 m, 5000 m (A), 110 m aj., korkeus, kiekko, kuula (A) ja moukari (A). Naisissa kisalajit ovat: Naiset 100 m (A), 800 m, 3000 m ej (A), pituus, seiväs (A), korkeus ja kuula.
Sarjan erikoisuus on Tour De Run -sarja, jossa kestävyysjuoksijat kamppailevat minuuttiaikojen perusteella paikasta Helsingin päätöskisaan 26.8. Päästäkseen finaaliin on juoksijan osallistuttava aiempiin kolmeen osakisaan.
Seurayhteistyön elementtejä nähdään myös 4Athletics GP:n juniorikilpaluissa, joissa Turun, Helsingin, Lahden ja Tampereen 15-17-vuotiaat tulevaisuudennimet kamppailevat oman seuraottelunsa parissa.
Mielenkiintoinen kattaus vaikka itse sanonkin. Isojen kaupunkien GP-sarja on vasta iduillaan mutta täynnä mahdollisuuksia.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti